”Kun miettii, miten suuri merkitys maineella on yrityksen tulokseen, niin sellainen joka sanoo,ettei maineen hoidolla ole merkitystä, on kyllä väärässä paikassa. Olipa kyseessä hallituksen jäsen tai johtaja.”
Pertti Huuskonen, Technopolis
Hyvästä maineesta on tullut yrityksille entistä tärkeämpi kilpailutekijä. Tutkimukset kertovat, että mainetta pidetään yhtenä merkittävimmistä yrityksen menestystekijöistä ja sen merkitys on koko ajan kasvussa. Myös yritysten sisällä maineen arvo tiedostetaan. Mainetta rakennetaan mm. uskottavuudella, hyvillä tuotteilla ja palveluilla, onnistuneella strategialla, vastuullisella toiminnalla ja yrityskulttuurilla.
”Minun periaate on aina ollut, ettei raha merkitse mitään. Olennaista on, miten hoidan työni, tuotteeni ja asiani. Kun keskittyy niihin, niin rahaa alkaa virrata ikkunoista ja ovista.”
Kirsti Paakkanen, Marimekko
Tässä teoksessa suomalaiset huippujohtajat kertovat, mitä yrityksen maine heille merkitsee ja miten heidän yrityksessään mainetta rakennetaan ja ylläpidetään. Nämä mainejohtajat paljastavat kokemuksiaan ja näkemyksiään mm. sijoittajasuhteista, työntekijöiden arvostuksesta, asiakkaiden mielipiteiden merkityksestä sekä johtajan persoonan vaikutuksesta maineeseen. Ääneen pääsevät Kirsti Paakkanen, Pertti Huuskonen, Einari Vidgrén, Kim Gran, Hannu Penttilä, Heikki Allonen, Roger Talermo, Stig Gustavson, Pekka Ketonen, Vesa Laisi ja Matti Lehti. Johtajien haastatteluja taustoitetaan mainetutkimuksen tuloksilla.
”Hyvä maine helpottaa asioiden hoitoa kaikkien sidosryhmien kanssa ja lisää yrityksen arvoa.”
Kim Gran, Nokian Renkaat
|