Valtiotieteen tohtori, eversti Pekka Visurin kirja Paasikiven Suomi suurvaltojen puristuksessa 1944–1947 kertoo, kuinka pieni maamme onnistui irtautumaan suurvaltojen sodasta vuonna 1944, täyttämään raskaat välirauhan ehdot ja palauttamaan lopulta itsemääräämisoikeutensa Pariisin rauhansopimuksessa vuonna 1947.

Teos on luonnollinen jatko Visurin teokselle Mannerheimin ja Rytin vaikeat valinnat (Docendo 2013), jossa käsiteltiin jatkosodan loppuvaiheita. Paasikiven Suomi on sujuvasti kirjoitettu ja sellainenkin, joka ei juuri ole sotatapahtumista perillä pääsee ketterästi teokseen kiinni.

Paasikiven_Suomi_Visuri_kuva2

Rooseveltin vahva rooli

Pekka Visuri on tehnyt teokseensa perusteellinen pohjatyön. Tämä näkyy myös kirjan annissa. Hän on penkonut arkistoja niin Helsingissä, Berliinissä, Lontoossa kuin Washingtonissakin useampaan otteeseen. Hän sai käsiinsä myös uusimman amerikkalaisen tutkimuksen, josta selvisi esimerkiksi kuinka keskeinen presidentti Rooseveltin rooli oli toisen maailmansodan loppuvaiheissa, vaikka hän kuoli huhtikuussa 1945, juuri aivan sodan lopulla.
 
– Hänen vaikutuksensa näkyy voimakkaana kaikissa sodan päättymiseen liittyvissä ratkaisuissa. Myös siinä, kuinka liittoutuneet kohtelivat Suomea, koska Roosevelt yhdessä Stalinin kanssa aika paljon määritteli nämä yleiset periaatteet, Visuri arvioi.

Roosevelt suuntasi vahvalla kädellä Yhdysvaltojen voimavaroja taisteluun Saksaa ja sen liittolaismaita vastaan vaatien kaikkien toimenpiteitten keskittämistä Hitlerin ja Saksan tuhoamiseen sekä maan kovaan kohteluun sodan jälkeen.

– Tämä puolestaan vaikutti myös Suomen asemaan siinä, että maatamme kohdeltiin liittoutuneitten keskinäisissä neuvotteluissa yksinkertaisesti Saksan satelliittina ja Suomi joutui kärsimään siitä, että oli lähtenyt Saksan mukana hyökkäykseen vuonna 1941, Visuri kertoo ja jatkaa:
 
– Tuosta kriisikesästä 1944 lähtien olikin ihan luontevaa alkaa tutkia, kuinka Suomi selviytyi sodasta rauhaan.

Mutta oliko se ainoa syy? Nimittäin tarina lähtee jo Pekasta Visurista nuorena koulupoikana, joka vuodesta toiseen katseli Paasikiven rintakuvaa Hämeenlinnan lyseon juhlasalissa pidetyissä aamuhartauksissa.

– Edessä olivat Sibeliuksen ja Paasikiven pystit ja nurkassa seisoi Eino Leino. Kahdeksan vuotta niitä tuli katsottua. Tästä ehkä sitten tarttui jotakin, Visuri naurahtaa.

Paasikiven_Suomi_Visuri_kuva3

Yhteistyö tiivistä ja läheistä

Kirjassaan Visuri nostaa esiin kuinka tiivistä ja läheistä oli presidentti, marsalkka Gustaf Mannerheimin ja pääministeri J.K. Paasikiven yhteistyö syksystä 1944 alkaen, siis välirauhansopimuksen toteuttamisen aikaan, jolloin liittoutuneiden valvontakomissio määräsi Helsingissä.

– He olivat miltei saman ikäisiä ja kummallakin oli pitkä kokemus palveluksesta jo Venäjän keisarikunnan ajoilta. Molemmat olivat ajattelultaan konservatiivisia ja tunsivat hyvin keisarillisen Venäjän. He olivat toisaalta samaa mieltä siitä, että bolshevikkien eli kommunistien hallitsema Neuvostoliitto oli jotakin muuta.

Kuitenkin Mannerheimin ja Paasikiven mielipiteet erosivat siinä, että Paasikivi oli valmis suurempaan joustoon ja yhteistyöhön Suomen kommunistien kanssa, mikä Mannerheimille oli vaikeaa.

– Mannerheim oli kokenut vuonna 1917 Venäjän bolshevikkien vallankumouksen hyvin rankkana, ja sen tapahtumat jäivät vaivaamaan häntä lopuksi ikää.

Roolit rauhanneuvotteluissa
 
Paasikiven_Suomi_Visuri_kuva4Visurin mukaan Mannerheim oli tärkeä sodanaikaisena ylipäällikkönä ja vielä siinä vaiheessa, kun aselepo saatiin aikaan.

”Mannerheimin erityinen ansio oli maan johtaminen syksyllä 1944 vaikeassa tilanteessa sodasta rauhaan ja edellytysten luominen sille turvallisuuspoliittiselle linjalle, jota uusi poliittinen johto pääsi toteuttamaan. Paasikiven noustessa pääministeriksi ja tasavallan presidentiksi voitiin jo todeta, että ”Mannerheimin linja” oli toiminut hyvin kriittisessä vaiheessa aselevon aikaansaamiseksi ja välirauhan velvoitteiden täytäntöönpanon alkuvaiheessa.”

– Välirauhan toteutus jäi kuitenkin Paasikiven vastuulle. Silloin ei ollut ollenkaan itsestään selvyys, että Suomi tulee selviytymään. Monet olivatkin sitä mieltä, että Suomi tuhoutuu.

– Erityisesti itsenäisyyspäivän juhlassa vuonna 1944 pidetty Paasikiven puhe nostatti kansamme mielialaa. Hän sai puheessaan kansalaiset vakuuttuneeksi siitä, millaisilla keinoilla Suomi saadaan jälleen ylös ”laakson pohjalta”, kuten Paasikivi sitä tilannetta nimitti.

Visurin mukaan välirauhan toteutus voidaankin lukea Paasikiven suureksi ansioksi. Paasikivi otti vastuulleen erityisesti Suomen sisäpolitiikan johtamisen, joka siinä vaiheessa oli äärimmäisen kriittistä, koska radikaalia vasemmistoa oli pidetty syrjässä päätöksenteosta, kommunistipuolue oli peräti kielletty ja sen johtajat olivat olleet vankilassa sodan aikana.

– Neuvostoliitto vaati tietenkin, kuten läntiset liittoutuneetkin, että vasemmistolle on taattava täydet kansalaisoikeudet. Vasemmisto oli siinä tilanteessa nopeasti nouseva voima, Visuri toteaa.

Valtiojohdon pelko vasemmiston esiinmarssista ei ollut turha. Se sai sodan jälkeisissä ensimmäisissä eduskuntavaaleissa maaliskuussa 1945 puolet äänistä, ja kannatus oli yhä nousussa.

– Ja kommunistien hallitsema vasemmiston liittopuolue SKDL sai silloin neljäsosan eduskuntapaikoista. Oli odotettavissa, että vasemmisto voimistuisi johtavaksi voimaksi Suomessa.

Kapeikoista selville vesille

Paasikiven_Suomi_Visuri_kuva5Tässä vaikeassa tilanteessa Paasikivi pystyi diplomaattisilla taidoillaan ottamaan asiat haltuun. Hän myötäili niin Neuvostoliittoa kuin Suomen kommunistipuoluetta monissa asioissa, mutta toisaalta hän piti kiinni tiukasti yhteiskunnan perusrakenteista, valtion virkakoneiston koskemattomuudesta ja perustuslaista. Hän piti huolta myös siitä, että talousjärjestelmään ei kosketa.

– Oli aivan Paasikiven ansiota, että tämä monimutkainen tilanne kokonaisuutena pysyi hallinnassa, Visuri kertoo ja toteaa, että juuri näistä saavutuksista kumpuaa esiin Paasikiven arvostus.

Sillä pahimman skenaarion mukaan Suomessa olisi voinut alkaa sisällissota ja Neuvostoliitto olisi tehnyt intervention.

– Yksinkertaisesti siis pyrkinyt miehittämään maamme, taikka katkaisemaan taloussuhteemme. Kaiken lisäksi Neuvostoliitolla oli laaja tukikohta Porkkalassa aivan Helsingin kupeessa, josta se olisi voinut sotilaallisesti vaikuttaa koska tahansa Helsinkiin. Mutta toisaalta Neuvostoliitto tarvitsi Suomesta sotakorvaustoimituksia, ja se hillitsi Moskovan toimia.
Näiden syiden vuoksi Mannerheim ja Paasikivi totesivat, että tilanteessa ei auta muu kuin myötäillä voittajavaltioita niille tärkeissä asioissa ja samalla kuitenkin pitää kiinni omista elintärkeistä intresseistä.


– Tämä oli perusrakenne niin sanotussa ”Paasikiven linjassa”. Itsellenikin on ollut melkoinen yllätys kuinka tarkkaan Mannerheim ja Paasikivi pystyivät näistä asioista olemaan yhtä mieltä.

”J.K. Paasikiven johdolla Suomi täytti tunnollisesti välirauhansopimuksen raskaat velvoitteet ja onnistui vakauttamaan suhteensa Neuvostoliittoon. Pariisin rauhansopimuksessa 1947 Suomen itsenäinen asema tunnustettiin myös kansainvälisesti. Suomalaiset eivät ehkä heti ymmärtäneet, kuinka suurta arvostusta Paasikivi tuolloin pääministeri ja presidenttikausillaan hankki Suomelle. Se on kestänyt hyvin myös jälkiarvioinnin. Historiallinen tilanne usein nostaa esiin sopivat johtajat, ja Suomea sodasta rauhaan luotsanneet Mannerheim ja Paasikivi käyvät siitä hyvin esimerkiksi.”

Kirja on saatavana kirjakaupoista kautta maaan ja netistä kustantajan kirjakaupasta www.docendo.fi.
Kuvat Helsingin Kirjamessuilta 2015, kuvaaja: Juha Janhonen.