Sodan_kosketus_Seppo_Vaara

Seppo Vaaran kirja Sodan kosketus perustuu reaaliaikaisesti kirjoitettuun päiväkirjaan ja kirjeisiin. Se on mielenkiintoinen, tapahtumarikas ja sujuvalukuinen tositapahtumiin perustuva romaani sodan keskeltä. Kirjan sisältöä havainnollistaa lukuisat aiemmin julkaisemattomat kuvat.

Kirjassa hänen isänsä Martti Vaaran lisäksi ääneen pääsevät useat hänen savolaiset taistelutoverinsa kuten Vilho Valtonen, Leppävirralta, Antti Heiskanen Savonlinnasta ja Otto Kauhanen Varkaudesta.

Kirjan lähtölaukaus – Pihko promoottorina

Seppo Vaara isä Martti Vaara kuoli 45-vuotiaana 1966 Sepon ollessa vielä poikanen, alta kaksitoistavuotias. Tuolloin hän eikä hänen perheensä tiennyt ullakolla lojuvasta vanerisesta matkalaukussa, jossa lepäsi isä-Martin päiväkirja-aineistoa ja kirjeitä sota-ajalta. sotilaspassi
- Löysin ne vasta 1970-luvulla. Lueskelin niitä ja totesin mielenkiintoiseksi.  Kun 1980-luvulla tuli tietokoneet ja tekstinkäsittelyt, ajattelin, että nyt on hyvä aika ryhtyä kirjoittaman niitä puhtaaksi.

Lopullisen sysäyksen tekstien muokkaamisen kirjaksi antoi kuitenkin Martti Vaaran joukkueenjohtajana toiminut Esko Pihko.

- Hän keksi minut yhdestä lehtijutusta, soitti ja kysyi tunnenko henkilöä Martti Vaara. Tämän jälkeen hänen lisäkseen löytyi lukuisia miehiä, jotka olivat olleet tekemisissä isäni kanssa sota-aikana. Tutustuin heihin ja haastattelin ja sain heiltä myös aineistoa kirjaani varten.

Kauppa-apulaisesta Laguksen joukkoihin

Rokkalanjoella

Talvisotaan Martti ei vielä kerennyt, ikä kun ei riittänyt, vaikka mieli paloi kovasti kavereiden mukaan rintamalle kaupan myyntitiskin takaa.
 
”Sokeri on tullut korttitavaraksi. Bensiiniä on tullut varastoon. Siitä on 2 000 litraa sotabensiiniä, jota ei saa myydä. Pistoolin panokset tekevät kauppansa, niitä on myyty noin tuhat kappaletta. Junat eivät kulje hetikään kaikki… Reserviläiset ovat menneet, ja Nivalaan on tullut paljon outoja ihmisiä. Mauno Oksanen kävi kaupassa. Hän on tullut tänne Helsingin tyhjentämisen vuoksi, mikä on tehty ilmahyökkäyksen varalta”, Martti kertoo kauppa-apulaisen työstään.  
 
Pesti päättyi parisen viikkoa talvisodan päättymisen jälkeen, kun Martille tuli määräys astua armeijaan ja sen jälkeen alkoikin jo jatkosota.
 
Täällä Martti taisteli konekivääriryhmän johtajana legendaarisen kenraali Laguksen Panssaridivisioonassa, jonka sotilaat joutuivat usein raskaisiin erikoistehtäviin.
 
- Laguksen Panssaridivisioona oli erikoisyksikkö, missään muussa yksikössä ei ollut panssareita, Seppo Vaara kertoo.  
 
Martin sotataival kulki kenraali Laguksen joukkojen mukana Itä-Karjalaan, Karjalankannakselle ja sieltä Lapin rajoille.

- En ole tulkinnut tapahtumia. Toivon, että dokumentointi, rivit ja ehkä niiden välitkin sekä tilanteisiin liittyvät pääosin ennen julkaisemattomat valokuvat, avaavat sotaa lukijalle, Seppo Vaara kertoo.   
 
Hän arvelee, että kirjan yksilöiden kokemukset ovat kohtuullisen pitkälle yleistettävissä ja toteaa sodan olevan hänelle edelleen mysteeri. Hän uskoo, että vain se, joka on kokenut sen henkilökohtaisesti tietää mitä se on.
 
- Ei ole keinoa, jolla pystyisi sodan kaikkine sen tapahtumineen välittämään niille, jotka elävät normaaleissa olosuhteissa, Seppo Vaara toteaa.  
 
Sotilaan sisäisiä ajatuksia

Kuitenkin Sodan kosketuksen luettuaan voi todeta, että Seppo Vaara on väärässä omassa kommentissaan. Hän on onnistunut tehtävässään erinomaisesti.
Rokkala2

Kirjassa tuodaan kiinnostavalla ja uudella tavalla elämää rintamalta – unohtamatta sotilaan sisäistä maailmaa ja kriittistä ajattelua.

”Vääpeli sai aikaan komppanialle santsia, ylimääräistä järjestäytymistä. Herrat ovat käyneet liian vittumaisiksi. Meinaa käydä näin vanhan miehen luonnolle tuollainen.”
 
- Martti oli pitänyt ajatukset sisällään, ”jupissut” omassa mielessään, mutta hoitanut kavereittenkin todistuksen mukaan viimeisen päälle hommansa.
 
”Liittoutuneet ovat Pariisissa. Romania on vaihtanut puolta. Mitä tekee Suomi? Tappeleeko loppuun saakka Saksan rinnalla. Herra varjelkoon meitä samanlaiselta löylyltä, mitä oli kesä-heinäkuussa. Silloin on tuhomme varma. Kunpa tilanne ratkeaisi pian ja leikki loppuisi.”
 
- Merkinnät on tehty joko samana päivänä tai korkeintaan päivän tai muutaman päivän viiveellä.
 
Martti Vaaran kirja on ainutlaatuinen myös siinä, että se kertoo rivisotilaan ajatuksista ja tunnelmista. Vaara on tehnyt huolellista työtä. Kirjan teko vei häneltä useamman vuoden.
 
Vaara haastatteli teosta varten useita veteraaneja ja tutustui heidän kanssaan sodan tapahtumapaikkoihin Venäjän-Karjalassa ja Karjalan kannaksella. Tämä pitkäaikainen, perusteellinen työ näkyy kirjan annissa. Vilho Valtonen, Leppävirralta, Antti Heiskanen Savonlinnasta ja Otto Kauhanen Varkaudesta.


Vilho Valtonen Leppävirralta – kirjoitus sijoittuu ajallisesti syyskuun 1941 loppuun ja tapahtuma koskee Petroskoin valtausta:

”Oli kuutamoyö, ja olimme asemissa suolla, kun vanja hyökkäsi meitä vastaan. Sillä oli kova hätä, koska se oli motissa. Ne suojautuivat puskiin, ja niillä oli päällään vaikka minkälaista risua, jotta pääsisivät huomaamatta lähelle. Niitä myttyjä alkoi tulla jo kranaatinheittoetäisyydelle. Olin siihen aikaan konekivääriampuja, ja olimme samassa montussa ryhmänjohtajani Vaito Isomöttösen kanssa. Tuumailimme, että kohta noita pitää ampua, sillä aivan pian ne alkavat heitellä käsikranaatteja. Sanoin Vaitolle, että ota vyöstä kiinni niin aloitan….”

Antti Heiskanen Savonlinnasta, tapahtuma-aika tammikuu 1942, paikka Stalinin kanava:

”Olin lähdössä yhden kolmannen komppanian pojan kanssa vartioon ja näin kuinka naapuri ampui valoraketin keskellä päivää. Samassa hihkaisin pojille telttaan hälytyksen ja jatkoin kiireellä matkaa. Meidän piti hiihtää vartiopaikalle menevää latua kanavan varressa. Venäläiset ampuivat ja osuivat käyttämäni venäläisen turkin selkään, jonne tuli parikymmensenttinen naarmu. Kaveria sattui olkapäähän. Menin kiireellä konekiväärimonttuun, olihan siellä toki vartiomiehet ennestäänkin. Venäläisten hyökkäys alkoi kello 12 päivällä ja sitä kesti kolme ja puoli vuorokautta. Ei ollut konekiväärimontusta asiaa mihinkään sillä välillä…”

Otto Kauhanen, Varkaus, tapahtuma-aika heinäkuu 1944, paikka Vuosalmi, torjuntataistelu:

”…Venäläiset alkoivat ampumaan tykistöllä 100–200 metrinpäähän radiolähetinasemalle. Ensimmäiset laukaukset menivät hiukan yli ja sitten niitä alkoi tulla siihen väliin, jossa olimme. Sanoin pojille, että eiköhän hajaannuta. Vähän aikaa taisimme ehtiä syödä siellä ruokapaikalla, kun viereeni mätkähti raskas 3–4 kilon tehokranaatti. Se teki halkaisijaltaan puolentoista metrin kuopan, ja minä en kuullut enää mitään. Sanoin pojille, että hakekaa paarit tuosta läheltä näreen juurelta, kun minulla ei ota jalka enää päälle…”

Seppo Vaara (toim.) Sodan kosketus, Docendo 2016, 263 sivua.
Kirjan voi ostaa kirjakaupoista ja kustantajalta Docendo.fi-kirjakaupasta.